Työntekijöiden ja ulkoisten tahojen toivotaan nostavan asian esille ja raportoivan, jos he epäilevät, että eettisiä sääntöjämme on rikottu.
Takaamme, ettei sääntöjen rikkomista koskevien epäilyjen ilmoittamisesta tai sitä koskevista tiedusteluista koidu vastatoimenpiteitä kenellekään.
Mikäli eettisten sääntöjen tulkinnassa tai soveltamisessa on epäselvyyksiä, työntekijöiden kannattaa keskustella oman esimiehensä, henkilöstöosaston tai SGS:n lakiasioista vastaavan osaston kanssa. Työntekijät voivat keskustella mistä tahansa säännöstöön liittyvistä aiheista myös sisäisten tarkastajien kanssa.
Mikäli työntekijä ei voi kertoa epäilystään omalle esimiehelleen, hän voi ottaa yhteyttä SGS:n säännösten noudattamisesta vastaavaan johtajaan (Chief Compliance Officer). Sääntöjen rikkomuksista tai rikkomusepäilyistä pyydetään raportoimaan hänelle.
Sääntöjen noudattamisesta vastaava tiimi tutkii ja käsittelee vain aidot valitukset: tiimi ei käsittele vilpillisessä mielessä esitettyjä syytteitä, kaupallisia vaateita tai tiedusteluita eikä riippumattomuuteen liittymättömiä valituksia. Lisäksi säännöstön ulkopuolelle jäävät yleiset johtamistapaa tai tiettyä johtajaa koskevat epäilyt silloin kun ne eivät liity eettisten sääntöjen rikkomiseen sekä palkkausta koskevat erimielisyydet, jotka tulee ratkaista maakohtaisesti joko tiimipäällikön, johtajan tai henkilöstöosaston kanssa. Mikäli olet epävarma rikkomuksen ilmoittamisesta, lue tarkempaa tietoa työntekijöille toimitetusta oppaasta.