Mitä etsit?

Ennakkorekisteröinti

Aineille, jotka ovat Euroopan yhteisössä jo ennen REACH:in voimaantuloa (eli vaiheittain rekisteröitävät aineet), voidaan myöntää pitempi valmisteluaika, jos valmistaja tai maahantuoja on ennakkorekisteröinyt aineensa.

Normaali ennakkorekisteröintijakso sulkeutui 30. marraskuuta 2008. Yritysten, jotka myöhästyivät normaalista jaksosta, mutta haluavat käyttää siirtymäjärjestelyä ja rekisteröidä myöhemmässä vaiheessa, täytyy tarkastaa kelpoisuutensa myöhäistä ennakkorekisteröintiä varten.

Jotta aine kelpaisi myöhäistä ennakkorekisteröintiä varten, sen täytyy kuulua vaiheittain rekisteröitäviin aineisiin. Lisäksi yrityksesi on täytynyt valmistaa tai tuoda ainetta maahan 1. joulukuuta 2008 jälkeen ensimmäistä kertaa määrissä, jotka ovat yli tonni vuotta kohti. Jos molemmat näistä ehdoista täyttyvät, myöhäinen ennakkorekisteröinti täytyy lähettää kuuden kuukauden aikana ensimmäisestä aineen valmistuksesta, maahantuonnista tai käytöstä ja vähintään 12 kuukautta ennen asiaankuuluvan tonnimäärän takarajaa.

Muut edellä mainittuja ehtoja täyttämättömät kemialliset aineet tulee esittää Euroopan kemikaalivirastolle (ECHA) rekisteröitäviksi heti tutkimusaineiston lähettämisen jälkeen. Tällaisia ovat esimerkiksi muut kuin vaiheittain rekisteröitävät ja/tai ennakkorekisteröimättömät aineet.

Voimme määrittää REACH:in täyden vaikutuksen yritykseesi suorittamalla REACH Impact -analyysin, joka koostuu sekä yksinkertaisesta että monitahoisesta inventoinnista.

Yksinkertainen inventointi auttaa yyritystäsi päättämään, mitkä aineet sopivat myöhäistä ennakkorekisteröintiä varten. Monitahoinen inventointi on lisävaihe, jossa valmistaudutaan liittymään mukaan Substance Information Exchange Forumiin (SIEF) ja kemiallisten aineiden rekisteröintiä varten. SGS voi myös ilmoittautua SIEF:iin puolestasi kolmannen osapuolen edustajan roolissa ja keskustella muiden SIEF-jäsenten kanssa aineiden tiedonvaihdosta ja näiden tietojen vaihtamisen kustannuksista.

Lue lisää myöhäisestä ennakkorekisteröinnistä ja SGS:n REACH-palveluista.

REACH-määräys vaatii aineiden rekisteröintiä, jos niiden määrä ylittää 1 tonnin vuotta ja valmistajaa tai maahantuojaa kohti.

Muut aiheeseen liittyvät palvelut

Muut aiheeseen liittyvät palvelut

Ota meihin yhteyttä

  • SGS Finland Oy - SGS Academy

Takomotie 8,

, 00380,

Helsinki,

Suomi